Historia

Nastolan pilkki ry. on perustettu 1.3.1976. seuraa oli perustamassa 10 innokasta pilkki- ja onkimiestä ja naista.

Seura on saavuttanut niin piirin kuin SM-tason mitalleja.

Seuramme puheenjohtajina on tominut mm. Erkki Siitonen, Veikko Mikkola(n.27v), Janne Virtala, Jari Johansson ja nykyisin Pekka Kinnunen.

Kilpailupaikkoja seuralla on ollut useita esim. turranlampi, nykyinen pääsääntöinen onkipaikka on Arrajoella.

Seurassa on tällä hetkellä n.160 jäsentä.

Nastolan pilkin pitkäaikainen puheenjohtaja poistui keskuudestamme.

Nastolan pilkin pitkäaikainen puheenjohtaja Veikko Mikkola menehtyi äkilliseen sairauteen marraskuun lopulla Päijät-Hämeen keskussairaalassa, Veikko oli menehtyessään 66v. Vain kolme viikkoa aiemmin oli Veikko valittu jatkamaan seuran puheenjohtajana, tilaisuudessa Veikko ilmoitti tämän olevan hänen viimeinen vuotensa puheen johtajana mutta valitettavasti veikon pois menon johdosta se jäi kolmen viikon mittaiseksi.

Veikko oli yksi perustaja jäsenistä kun seuraan perustettiin 1976 ja toimi aluksi seuran hallituksen jäsenenä ja varapuheenjohtajana kunnes valittiin puheen johtajaksi 1980, jossa toimessa hän oli loppuun saakka n.27v. lisäksi hän ehti olla Päijät-Hämeen kalamies piirin hallituksessa n.15 vuotta.

Veikko muistetaan kovana kesäonkijana sekä pilkkijänä. Paras saavutus Veikolla oli henkilökohtainen hopea SM-onginnassa yleisessä sarjassa sekä joukkue kultaa v.1987 Mikkelissä, myös uistelusta ja heitto kalastus oli hänen sydäntään lähellä.

Veikkoa jäi kaipaamaan niin omaiset kuin ystävät sekä Nastolan pilkin jäsenet.

veikko.jpg

” On kalastajan matka nyt päättynyt,

ei koho liikahda ei vavankärki nykyä näytä.

On venekin rannalle jäänyt,

ei enää vesille se livu,

on laineetkin jo tyyntyneet,

vain aamu usva hiljaa

on järvelle noussut.

Ovat ystävät nyt rannalle kokoontuneet,

aamu usvaan katsovat

ja tervehdyksen viimeisen

ystävälleen jättävät.

On yksi joukostamme jälleen poissa

mut’ muisto ei koskaan unholaan jää,

se sydämmissä aina on ”

Pekka Kinnunen

Veikon muistoa kunnioittaen

Nastolan pilkin jäsenet

Veikon muistoa kunnioitetaan ensimmäisessä Veikon muistokisassa.
img_3945.jpg

Seura päätti että vuoden ensimmäisen onkikisa aloitetaan Veikon muistokilpailulla.